Athlone [Ath Luain - the ford of Luan]

Athlone [Ath Luain - the ford of Luan]

Tuesday, April 26, 2011

Dublinista Athloneen

Nyt onkin ollut hurjan pitkä tauko kirjoituksista..

Tällä haavaa kirjoittelen tätä bussissa, matkalla Dublinista Athloneen.. Matkaa jatkunee viel sellainen puoltoista tuntia. Onneksi on netti, kunhan akku vaan kestää :)
Tulin lentokentältä ja Suomesta. Siellä viikon loma vietetty ja nyt paluu arkeen, eli tiedossa ois valmistelua niihin kahteen kokeeseen ja kotiinpaluuhun.

Loma meni nopeasti, oli kyllä mahtava nauttia lämpimästä säästä. En usko että täällä Irkuissa koskaan on niin lämmintä, täällä tuuli on kuitenkin osana kaikkea vaikka lämpimiä päiviä myös löytyy.
Pääsin näkemään kavereita ja koulutovereita muutamia ja ottamaan pienen pesäeron tuohon Athlonen elämään. Kyllä oli ihan ihanaa. Kävin myös 6-vuotis-syntymäpäivillä ja olikin oikein mukavat kekkerit.
Lennot menivät hyvin, tulin Frankfurtin kautta. En olekaan pitkään aikaan siellä ollut, tuli kaikukaipuu kun Chennain lennon näin siellä. Teki mieli vaihtaa lippu :D nojoo. Olen siis oikeastikkin Irlannissa, ei huolta.

Tämä viikko meneekin rauhallisissa merkeissä koska omat kaverit tulevat vasta ensi viikolla/viikonlopulla takaisin joten saan olla melko rauhassa, lukurauhaa todellakin. Ehkä se lukeminen jopa onnistuu. hehe.

Nojuu, tää on nyt tällainen pika päivitys. Ehkä vielä loppuun tulee jotain fiilispäivityksiä ja kokeista yms. kunhan sinne asti päästään..
Vajaa kolme viikkoa jäljellä tätä reissua. Ei paha. 

Tuesday, April 12, 2011

Lippu kotiin on hankittu!! ja sisko tulloo hakemaan!

Hihii, pitää tulla nyt hehkuttamaan tänne että mun sisko tulee sittenkin tänne ja tulee hakemaan mut kotio Toukokuussa. Tiedoksenne, 13.5. eteenpäin olen vapaana ja kalenterini vielä tyhjä, joten voi ottaa yhteyttä ruokailun tai kuntoilun tai muun hengailun merkeissä :)

Tuleepa olemaan kiva viikko siskon kanssa, Athlonessa ja Dublinissa. Ei ollakkaan koskaan näin lomailtu yhdessä, jos ruotsin risteilyä kauan aikaa sitten ei lasketa mukaan.

Hiphei, tekisi mieli tehdä muutama kärrynpyörä :) 

Sara - milloin oikein tulet takaisin?

Ylläoleva kysymys kuului eilen illalla veljenpojaltani, kohta 6.v, kun sain yllätys soiton Skypen kautta.
Samalla hän kutsui minut syntymäpäivillensä pääsiäismaanantaiksi. Ja yllätys yllätys, sinnehän minä myös pääsen. Whaaat? Niinpä :)  Ensi maanantaina tämä tyttö lentää Dublinista Helsinkiin ja siitä sitten Jäkeen ja Kuusaalle miniloman viettoon. Kyllä, jotkut tulevat viettämään lomiansa Suomeen, uskomatonta mutta totta. heheh. No, olen vain viikon siellä ja sitten palaan tänne lukemaan ahkerasti kokeisiini.

En ole tästä asiasta pitänyt kovaa meteliä täällä, koska tämä on yllätys monelle ystävälleni, mutta tajusin että mitä luultavimmin nuo ystävät eivät lue tätä blogia, tai ymmärrä tästä mitään, joten ajattelin että mitäpäs tuo. Täytyy tästä nyt päästä hehkuttamaan, kun asiasta olen jo tiennyt jonkun aikaa.

Eilen illalla sain Vammaisuus-kurssini tehtävät valmiiksi ja lähetettyä opettajalle. Tänään vielä paperiversiona hänelle. Myös käsinukkeni on valmis ja täytyy vielä vain työskennellä käsinukkeni kirjan parissa ja oman reflektioni. Sitten perjantaina palautan opettajalle. Täytyy vain muistaa hakea se nukke opettajalta ennen kuin lähden lopullisesti tästä maasta.


Tätä viikkoa on kyllä kovasti odoteltu.  Päiviä laskettu :) Toki täällä ihan mukavaakin on ollu, älkää ymmärtäkö väärin. Kaikella on kuitenkin aikansa ja on myös hyvä saada tämäkin aika päätökseen.
Illalla olisi tiedossa viimeiset kansainväliset opiskelijabileet. Tarkoitus oli mennä sinne mutta saa nyt nähdä, eilen iski flunssa joka on tehnyt tuloaan jo monta päivää. Sitä se tekee kun talossa ei ole peruslämmitys kohdallaan. Jospa olo tästä kohenisi, en ole innoissani matkustamaan sairaana. Tai viettämään lomaa tukku nenäliinoja vierellä, toki sen teen jos tilanne vaatii mutta mutta..

Huomenna illalla on viimeinen keskiviikko illallinen. Tällä kertaa emme siis itse kokkaile, vaan menemme lemppariravintolaani. (Ei vain minun, muutkin tykkäävät paikasta ;) Ja seuraamme liittyy muutama muukin kaveri, joten vähän isommalla porukalla menemmä juhlistamaan myös loman alkua ja pakerruksen loppua.. (Tosin se kyllä jatkuu vielä kokeisiin lukemisella, mutta vasta kun palaan tänne.)

Sunnuntaina nokka kohti Dublinia kavereiden kanssa. Siellä päivä ja yö ja sitten maanantaina nopeasti lentokentälle, ei tarvitse niin aikaisin herätä. Bussimatka kuitenkin kestää täältä Athlonesta noin kaksi tuntia.
Tämän viikon illat varmasti menevät nopeasti ja tekemistäkin kenties riittää :) Pakkailtu jo on. Ehkä nähdään tai ehkä ei. Mukavia päiviä!


Friday, April 8, 2011

Summer is here - last school trip

Tänään oli vika retki koulun kautta. Clonmachnoise nimiseen paikkaan sekä Birr'n linnaan.

Kuulemma sääennusteet olivat luvanneet täksi päiväksi vuoden lämpimintä päivää.. No, ehkä se saatiinkin, vaikka pientä tuulta ja tihkusadettakin koettiin. Olen havainnut että vaikka täällä irlantilaisten mukaan on tosi lämmin, ei se ehkä meidän tottumuksen mukaan olisi todellakaan lämmin..
Nojuu, kai sitä kuitenkin voi sanoa että kesä on nyt virallisesti tänne Irlantiin saapunut.

Tosiaan, nähtiin linnaa ja puistoja ja kirkkoja ja hautoja tänään.. Saa nähdä mitä niistä kysytäänkään kokeessa, tai että mitä sitä itse oikeasti muistaa kyseisistä paikoista.. se on vielä toinen juttu.

Nyt tässä olen koittanut jopa vähän paahtaa koulutöiden parissa. Ensi viikolla on viimeiset tehtävien palautukset ja huomiseksi luvannut näyttää opettajalle valmiita töitä, jotta saan sitten muokattua vielä ennen virallista palautusta.
Uskomatonta mutta totta, ensi viikko on viimeinen kouluviikko täällä. Kavereilla jotka opiskelevat kansainvälistä bisnestä, heillä ei kuulemma enää ole tunteja ensi viikolla mutta tiedän että itselläni on joka päivä. Jopa keskiviikkona, jolloin yleensä ei ole niin eräs opettaja päätti tunkea siihen pari ekstra opetustuntia, sen takia kun jotkut muut eivät ole olleet paikalla ja hän ei ole sitten asioita opettanut.. Näin me "hyvät oppilaat" kärsimme täällä ;).

Nojuu, itse vain odotan että ensi viikko menisi nopiasti ja pääsiäisloma voisi alkaa. Kaksi viikkoa lomaa ja sitten toukokuun alussa on koeviikot. Eka koe on 3.pvä ja toinen ja viimeinen siis 11.pvä toukokuuta.  Saapunen Suomeen joskus tuon päivän jälkeen. Vielä ei ole tullut lippuja hankittua.

Nyt leukapieliä jo revityttää siihen malliin että taitaa olla nukkumaanmeno aika..

Pitää vielä sanoa että nyt Suomessa on jo perjantain aamuyön tunnit ja se tarkoittaa että murunen siskonpoikani täyttää tänään 18-vuotta. Niimpä niin - vastahan se minä täytin sen lukeman. :D Onnea kuitenkin tädin muruselle <3

Ehkä ensi viikolla tai myöhemmin on minulla teille jotain jänskempää kerrottavaa :D

Monday, April 4, 2011

Belfast

Lauantai aamu 2.4.2011 herätys klo 6. Läheiselle pysäkille klo 6.30 josta taksi tuli minut ja kaverini noutamaan.. Kyydissä toiset kaksi kaveria. Suunta bussiasemalle. Matka ei toki ole pitkä mutta kävellen sinne n. 40minuuttia ja ihan noin aikaisin ei jaksa liian aikaisin herätä :D
Bussipysäkille tuli vielä viides reissulainen matkaan mukaan.

Normaaliporukka, Minä, Belgia, Tsekki ja Jenkki. Nyt mukaan tuli sitten yksi Liettualainen poika tai mies mikälie. Tunnen hänet tuolta seurakunnasta ja sitten kun hän kuuli että me tehdään reissuja yms. niin kovasti halusi mukaan. Ei kai hänellä kavereita ole sitten matkailuun. No, sanotaan että kyllä välillä reissun aikana pohdin kovasti että mihin olin oikein luvan antanut.

Matkasimme sittenkin koko reissun busseilla. Ensin Dubliniin ja sieltä bussin vaihto ja sitten nokka Belfastiin. Oltiin perillä n. 12.30 Belfastissa. Ja meno-paluu lippu oli yhteensä 33,50e joten ei paha hinta laisinkaan.
Yövyttiin Linen House Hostellissa, joka on kaikista lähinnä keskustaa ja netissä aika kohtuuhintainen. Ei tehty sinne varauksia ja saatiin 10hengen huone meille viidelle. 12,50e jokainen pulitti yöstä. Aika samaa hintaluokkaa mitä nuo muutkin olleet. Ihan siisti, vaikkakin netistä luin paljon huonoja kommenteja tästä paikasta ja sen takia itseä ainakin vähän arvelutti.. Mutta yksi yö nyt menee melkein missä vain.

Lauantaiksi oli luvattu kovaa sadetta ja sitä vähän odoteltiin.. Bussimatkalla saatiin kuitenkin nauttia auringonpaisteesta ja harmitti kun jätin aurinkolasit tänne kämpille. Pitää aina muistaa että joka päivä voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa, joten kaikki välineet tulevat tarpeen.

Kun kamat saatiin hostelliin niin suunnattiin kohti keskustaa ja sieltä päätettiin tehdä bussiajelu noilla hop on hop off - busseilla. Kulkevat erilaisia reittejä missä kertovat turisteille kohteista yms.. Ja on mahdollista siis nousta kyydistä käppäilemään ja katselemaan kohteita. Me päätettiin että tehdään reitti ja voidaan sitten mennä myöhemmin uudestaan siihen johonkin paikkaan, jos halutaan lähemmin katsella.
Oli 10 puntaa ja kesti noin kaksi tuntia yhteensä tauon kanssa. Ihan okei sanoisin. Tuli nähtyä Belfastia laajemmaltikkin ja se oli ihan hyvä.

Pientä shoppailuakin tuli harrastettua ja katuja tallattua. Illallisen jälkeen itsellä jalat oli kyllä niin muussina että valmis petiin. Onneksi sama fiilis melko monella ryhmästämme. Osa sitten illalla vielä lähti talsimaan katuja.

Sunnuntai olikin Irlannissa äitienpäivä. Toki se ei muuttanut sitä faktaa että kaikki liikkeet avautuivat klo 13. Tosin Athlonessa Sunnuntai on suurikin shoppailupäivä ja todellakin aikaisemmin liikkeet auki. Mutta toisaalta se on ihan kiva, kadut olivat rauhallisia aamulla. Osa porukasta aamutuimaan kiipesi jollekkin kukkulalle, osa meistä jäi nauttimaan rauhallisesta aamusta ja se oli oikein mainio idea..
Iltapäivä meni sitten vähän katuja tallaillessa ja suunnatessa kohti bussia ja athlonea. Kello 15 lähdimme Belfastista ja klo 20 jälkeen olin kotona.

Reissu oli hyvä mutta väsynyt olo jatkui kyllä tänään. BElfast oli kyllä näkemisen arvoinen, historiallinen paikka ja historia näkyy kaikkialla ympärillä, rakennuksissa yms.. sekä englantilainen tyyli myös.. Ja jos olet Titanic - fani, tuo suuri uljas laiva rakennettiin Belfastin satamassa.

Tässä teille historiaa pähkinänkuoressa.. Ja nyt menen lepuuttamaan silmiäni huomista varten.. :) 

Take Me Out

Nyt ollaan jo huhtikuun puolella ja kohta melkein viikko tuosta Take Me Out - illasta. Pahoittelen tätä viivästymistä, en ole oikein kerennyt kirjoitella tänne ajan kanssa.

Ilta ja ohjelma oli kyllä melko lailla tv-ohjelman mukainen mutta ilta itselle ehkä pienoinen pettymys. Äänentoisto petti aika ajoin ja kaikkea ei todella kuullut, joten kaikkea ei täysin ymmärtänyt..
Toinen asia mikä vieläkin saa ihmettelemään on koulun ja alkoholin yhdistäminen.. Suomessa kun se ei ihan tapahtuisi samalla tavalla kuin täällä. Niin, eihän meillä koulussa edes ole baaria toisin kuin täällä. Mutta en kyllä lähde ajamaan tuota asiaa eteenpäin laisinkaan :D

Kulttuurillisesti ilta oli ehkä "opettavainen" irlantilaisesta kulttuurista ja vaatetyylistä. Me muut eurooppalaiset olimme pukeutuneet toki iltarientoon mutta lämpimästi, kun taas irlantilaistoverimme tulivat kemuihin kuin yökerhoon olisivat menossa.. Tai miksikäs ei, varmaan moni sinne suuntasikin tuon jälkeen..   Tästä pukeutumisesta olisi paljonkin sanottavaa mutta kaikkea ei vain voi pistää sanoiksi ilman kuvia ja niitä teille nyt ei valitettavasti ole.. Teidän täytyy siis tulla ja kurkata itse menoa.

Sitten siirrytäänkin Pohjois-Irlannin reissuun, jolle varaan oman palstatilan. Tsau.
(Ps. Kaikki kilpailijat saivat jonkun mukaansa treffeille, omasta tahdosta tai ihan vain siitä syystä että yksi vaihtoehto jäi jäljelle..)